Taide kuuluu sivistyneen yhteiskunnan ytimeen. Sen merkitys korostuu erityisesti silloin, kun ihmiset ja yhteisöt kohtaavat vaikeuksia.

Taide kurottaa kohti tulevaa, se auttaa näkemään toisin, se herättää kuvittelukyvyn ja auttaa näkemään valoa siellä, missä on pimeää. Taide tuo lohtua, sillä toisin näkeminen tuo esiin vaihtoehtoisia tapoja kokea mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä elämässä.

On havaittavissa, että poikkeusoloissa ihmisten luova potentiaali kuplii voimakkaasti ja hakee uudenlaisia ilmaisumuotoja ja kanavia. Ihmisissä heräävä tarve ilmaista ja jakaa kokemuksiaan voisi kanavoitua osaksi käynnissä olevan kriisin käsittelyä, kokemusten jakamista, ilmaisemista, tulevaisuuskuvien rakentamista, toivon herättämistä.

Taide ei voi pelastaa maailmaa, mutta sen merkitys yksilöiden ja yhteisöjen selviytymisessä voi olla ratkaiseva. Taide voi myös olla osa laajempaa yhteiskunnallista muutosta kohti kestävämpää elämäntapaa.

Esteettiset kokemukset kehittävät havaintokykyämme ja herkistävät meitä tunnistamaan luonnossa ja kulttuuriympäristössämme tapahtuvia muutoksia. Monimuotoisuuden arvostaminen ja suojeleminen on myös demokraattisen yhteiskunnan perusta. Taide voi antaa äänen hiljaisille ja nostaa esiin sellaisia epäkohtia, joita rationaalinen kielellinen ilmaisu ei tavoita.

Viisas yhteiskunta vaalii taidetta ja kulttuuria kriisin keskellä ja näkee sen arvon tulevaisuuden rakentamisessa. Lapsille ja nuorille taideharrastus on erityisen merkityksellistä, sillä se voi vahvistaa heidän uskoaan omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa ja tukea heidän rohkeuttaan ilmaista näkemyksiään tulevaisuuden suunnasta.

Useat kotimaiset ja kansainväliset tutkimukset (esimerkiksi Metsäpelto & Pulkkinen 2015; Catterall, Dumais & Hampden-Thompson 2012) tukevat käsitystä siitä, että omakohtaiset kokemukset taiteen parissa tuottavat lapsille ja nuorille paitsi välittömiä merkityksellisyyden kokemuksia myös kulttuurista osallisuutta ja sen myötä pitkälle tulevaisuuteen suuntautuvia myönteisiä heijastusvaikutuksia.

On tärkeää, että tämä kriisi ei vesitä hallitusohjelmaan kirjattuja aloitteita, joiden tarkoitus on tuoda lapsille ja nuorille entistä tasa-arvoisemmat mahdollisuudet harrastaa taidetta ja kulttuuria. Erityisen tärkeää taiteen ja kulttuurin harrastaminen on niille lapsille ja nuorille, jotka kokevat nyt yksinäisyyttä, ahdistusta ja pelkoa ja jotka eivät omatoimisesti löydä keinoja ilmasta ja jakaa kokemuksiaan.

Myös monet muut haavoittuvat ihmisryhmät ovat jäämässä vaille normaaleja peruspalvelujaan, myös mahdollisuuksia käsitellä tunteitaan yhteisöllisesti. Taiteen ja taidekasvatuksen keinot toisivat monelle korvaamattoman arvokkaita mahdollisuuksia kokea, että heistä välitetään ja heitä kuullaan, ja että heidänkin ihmisarvonsa on jakamaton.

Miten taiteen parantavaa voimaa voitaisiin vielä vahvistaa ja tukea julkisin toimin?

Suomessa on valtava määrä taiteen ja taidekasvatuksen ammattilaisia. Normaalioloissakin heidän toimeentulonsa koostuu usein pienistä puroista. Nyt purot ovat monen kohdalla ehtyneet.

Taiteilijoiden ja taidekasvattajien olisikin nykyisessä kriisitilanteessa tärkeä kuulla valtiovallan taholta paitsi se, että heidän toimeentulonsa romahtaminen on huomioitu ja että se tullaan korjaamaan myös se, että taiteen ammattilaisten työ yhteiskuntamme selviytymisessä on keskeistä.

On aika lausua ääneen, että taide ei ole ylimääräinen koristus ja esteettisen mielihyvän lähde valikoidulle, etuoikeutetulle yleisölle. Taide on perustarve ja peruspalvelu, joka ihmisoikeussopimuksienkin mukaan kuuluu kaikille kansalaisille. Ihmisten tarpeiden ja osaavien ammattilaisten kohtaamisen mahdollistamiseen tarvitaan vahvaa tahtotilaa ja päämäärätietoista toimintaa valtiovallan taholta.

Yhteiskuntamme kohtaa nyt ennennäkemättömiä haasteita. Sen sijaan, että taide nähtäisiin nyt kulueränä ja säästökohteena se tulee nähdä keskeisenä osana kriisin ratkaisua.

Maassamme on osaamista ja tahtoa, eikä taiteen sijoittaminen merkittävien ratkaisukeinojen joukkoon lisää kriisin kustannusvaikutuksia merkittävästi. Sen sijaan panostus taiteeseen osana kriisistä selviytymistä on inhimillisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä valinta.

Eeva Anttila

professori
Taideyliopisto

Kirjoitus julkaistiin alun perin Turun Sanomissa 28.4.2020